Pidä vieraat ajan tasalla aikataulusta ja muista tarjota juotavaa sekä pientä purtavaa

Hääpari joutuu miettimään hääpäivän aikataulutusta niin omalta, palveluntarjoajien kuin häävieraidenkin kannalta. Mikäli hääpari menee valokuvattavaksi vihkimisen jälkeen, aiheutuu tästä häävieraille odottelua ja vieraiden viihtyvyydestä on tällöin pidettävä huolta. Vieraiden tulisi päästä odottamaan hääparin saapumista sisätiloihin, etenkin talvihäissä, vaikka toki kesälläkin sateen ja kylmän sään mahdollisuus on olemassa. Myös etenkin iäkkäämpiä vieraita ajatellen tulisi olla varattuina istumapaikkoja.

Vieraille tarjotaan odotellessa juotavaa ja pientä suolaista. Juotavan ei tarvitse olla alkoholipitoista tai ainakin vaihtoehtona pitää olla alkoholitonkin versio – etenkin lämpimänä päivänä juotavaa hyvä olla varattuna enemmän kuin yksi lasillinen per vieras. Alkumalja on varteenotettava vaihtoehto, mutta kannattaa miettiä voisiko se olla jotain muuta kuin kuohuvaa, sillä vieraat voivat silloin arpoa uskaltaako juoman jo kumota vai pitääkö sitä säästellä onnitteluun saakka.

Kaikista tärkeintä on, että häävieraille kerrotaan miksi odotellaan ja kuinka kauan arvioidaan kestävän siihen kun hääpari saapuu. Hääparin kuvaukseen menemisestä on syytä mainita heti vihkimisen jälkeen kun hääpari on vihkipaikalta poistunut. Tällöin vieraat voivat tarpeen vaatiessa kirjautua hotelliin, piipahtaa kaupassa tms. sillä tietävät, että aikaa on tunti – puolitoista ennen hääjuhlan alkua.

Mikäli juhlatila sen mahdollistaa, parasta olisi että vieraat odottaisivat muualla kuin itse juhlatilassa. Esimerkiksi aulatila käy tällaiseen hyvin, mikäli se on tarpeeksi tilava ja sinne saa mahdollisesti seisomapöytiä ja joitain istuinryhmiäkin. Aulassa otetaan hääpari vastaan heidän saapuessaan juhlapaikalle ja siitä on luonteva siirtyä onnittelujonoon esimerkiksi juhlasalin puolelle ja siitä omalle istumapaikalle.

Tarjottavien lisäksi on hyvä varata myös jotain tekemistä – polttarikansioiden selailua, diaesityksen seuraamista, valokuvauttamista itsensä vieraskirjaa varten, vieraskirjan täyttämistä yms. Hääparin potrettikuvien ottamiseen varataan yleensä tunti – puolitoista, joten vieraiden juhlapaikalle siirtymisen jälkeen ei odotteluaika ole lopulta kovin pitkä. Mikäli juhlapaikalle on järjestetty yhteiskuljetus, voi aikaa kuluttaa myös kiertoajelulla. Mikäli matkan varrelle osuu nähtävyyksiä, näistä hyvä mainita vieraille. Ja linja-autoonkin voi varata kylmälaukkuun juomia, mikäli vieraita on tarkoitus pitkältikin ajeluttaa!

Hääjärjestelyt

Kosinnan suunnittelu

Onko suunnitelmissa suuren kysymyksen esittäminen kumppanillesi? Lue täältä, mitä ennen kosintaa tulisi tehdä.

Hääjuhla

Vihreä häiden teemavärinä

Vihreä tuo luonnonläheisyyttä ja lämpöä häätunnelmaan. Vihreä teemaväri yhdistyy helposti kevät- ja kesähäitä ympäröivään luontomaisemaan erityisesti ulkona vietättävissä puutarhahäissä.