Häähumu.fi

Muista kiittää bestmania ja kaasoa

Bestmanilla ja kaasolla on ollut suuri työ häidenne toteuttamisessa, joten heitä on kohteliasta kiittää heidän panoksestaan. Vaikka tehtävälistalla ei olisi ollut muuta kuin polttareiden järjestäminen, on niiden suunnitteluun ja organisointiin käytetty paljon aikaa.

Bestmanille ja kaasolle lähetetään / annetaan muiden häävieraiden tapaan myös kiitoskortit, mutta heitä haluaa kiittää myös isomminkin – korulla, lahjakortilla tai pullollisella konjakkia, viskiä tai shamppanjaa. Tai tuoda kiitoslahjat häämatkalta tuliaiseksi. Lahjuksia ei ole tarpeen antaa heti hääjuhlassa, vaan yhtä luontevaa on antaa ne kun häiden jälkeen seuraavan kerran tapaatte.

Tuore aviopari voisi myös viedä bestmanin ja kaason kiitokseksi johonkin yhteiseen aktiviteettiin tai miksipä ei tarjoaisi heille vaikka ravintolaillallista. Tai kutsuisi avustajat puolisoineen tuoreen avioparin luokse illanviettoon, jossa tarjotaan hyvää ruokaa, juomaa ja muistellaan onnistunutta hääpäivää hääkuvamaratonin siivittämänä.

Muistamiset

Ilahduta juhlaparia kukkalähetyksellä

Yllätä ja ilahduta tuoretta kihlaparia tai hääparia kukkalähetyksellä. Kukkakimpun lisäksi vaihtoehtoina esimerkiksi suklaasydänrasia tai shampanjatryffelirasia kukkakoristein.